tiistai 21. helmikuuta 2012

Heippa taas!

Taas on aikaa viime postauksesta! Mutta reenattu ollaan silti ahkerasti niinkuin aina!;) Ohjelmakin rupee jo pikkuhiljaa näyttämään ohjelmalta, mutta tekemistä sen kanssa on vielä paljonpaljonpaljon. 

Peruskuntokausi ,joka loppui viimeviikolla oli kunnon "kesäkuntoon ja äkkiä" kausi! Koutsi oli suunnitellut meille alkulämpän joka sai todellakin kaikki hengästymään ja tietenkin valittamaan!;D kaudella oli myös monet pomppu reenit, joista yhtiin reeneihin saatiin tkt:n lentopallojoukkueen Esa paikalle! Esa piti pommpu reenit, joissa kertoa aluksi perus tekniikkaa ja sen jälkeen mekin päästiin loistamaan! Reenit oli tehokkaan ja kaikki tykkäsi ja onneks esa lupas tulla toistekkin ( toivottavasti mukanaan muitakin lentopallomiehiä)

Heti peruskuntokauden alettua olikin testit, Lihakset ja Liikkuvuus. Kauheen tyytyväisiä tuloksia ei loman jälkeen tullut oikeen kellekkään, mutta sitte alettiin reenaan ja kunnolla. Kuukauden päästä seuraavissa testauksissa sitten moni yllättyikin tuloksistaan! Olin itse flunssassa toisien testausten aikaan, joten en pystynyt tekemään kaikkia! Joukkueesta muillakin on ollut flunssaa tai muuten vaan paikat kipeänä, mutta kaikki on silti käynyt ahkerasti salilla! Viime torstaina reeneissä oltiinkin sitten ilman sannia ja koutsia! Kun ne oli penkkareitten jatkoilla pitämässä hauskaa abi-vuoden kunniaks. Me tietysti siis suotiin niille se, että ne sai olla pois reeneistä, joten torstain reenien veto vastuussa oli Siiri. Reenit sujui kuitenkin niikuin piti, vaikka väsymys saattoi pikkuisen näkyä!:D mutta saatiin tehtyä koksuja ja liikkuvuuttakin tuli tehtyä!

Viikonloppuna sunnuntaina me pidettiin yks päivänen reeni joka oli Hervannan ammattikoululla. Alotettiin sillon aamulla kymmeneltä, joten kaikista näky aikalailla väsymys varsinkin Sannista ja Koutsista kun ne toipu abiristeilystä ja meistä Koo oli kipee joten ei pystyny tekeen täysillä, mutta Koota lukuunottamatta kaikki paino reeniä niin täysillä kun vaan pysty. Välissä käytiin taas subissa syömässä ja sitten jatkettiin viiteen asti. Ohjelma saatiin loppuasentoon asti tehtyä. Ihan pieniä härpäke kohtia lukuunottamatta se on siis valmis! JES! Leirillä kyllä napsittiin muutama kuva ja videoitiin yksilö suorituksia ja kaikkien kokonainen mutta kuvat on koutsin hellässä huomassa vielä joten ei saatu niitä oikein tänne asti.. :)

Postailua tulee sitten taas kun saadaan aikaseks.. Toivottavasti ei kestä ihan näin kauaa siinä taas!

Hyviä reenejä kaikkille!:)

-Hoo (ja Siiri)

2 kommenttia:

  1. tuleeko uutta postausta? teillä oli kiva ohjelma,kuka sen on tehny :)ja hienot puvut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta postausta tulee kyllä! (Toivottavasti pian) Kiitos!:) Meijän valmentajat on meijän ohjelman tehnyt eli Anna ja Kajsa. Puvut ollaan joukkueen kanssa yhdessä suunniteltu.
      -Siiri

      Poista