lauantai 14. huhtikuuta 2012

Piirinkilpailut

Tänään siis oli kauden toiset kilpailut täällä kotona Hervannassa.
Tulimme paikalle kello 9.45, etsimme pukuhuoneemme ja aloimme melkein heti lämppäämään.

Siinä samalla päätimme, että Siiri ei tee harkkasuoristusta, koska on tällä viikolla ollut kovassa kuumeessa.

Myös Aksu joutui jäämään vaihtopenkille murtuneen nilkkansa takia, mikä siis murtui eilisten perjantai 13 päivä reenien lopulla. Kiire siis tuli muuttaa kuvioita ja muutamia liikkeitä.

















Harkka oli 10.51 ja se meni ihan ok, lukuun ottamatta muutamia virheitä.
Harkan jälkeen laitoimme hiukset, söimme ja meikkasimme ja siinä menikin se pari tuntia.
Kiire tuli ja aloimme valmistautumaan kisamarssiin. Pidimme pienen joukkuepalaverin kokoonpanosta ennen marssia ja päätettiin lopulta, että Minea nähdään tänään matolla kuudella voimistelijalla. Ja muutamalla tytöllä jäi vielä nuttura tekemättä, joten marssittiin sitten vain letit ja ponnari päässä.








Marssin jälkeen seurasimme kisoja ja laitoimme loput hiukset valmiiksi.
Sen jälkeen menimme laittamaan puvut ja harjoittelemaan kisasuoritusta, koska kilpailimme heti toisena tauon jälkeen numerolla 29 ja kaikkia alkoi jo hirveästi jännittään!
Sitten olikin meidän vuoro kilpailla. Alue näytti todella orvolta, koska meitä siis kilpaili vain kuusi tyttöä ja koutsit, Siiri ja Aksu kannustivat meitä.


Kisasuoritus meni mielestämme hyvin ja kaikki olivat ihan tyytyväisiä omaan suoritukseensa.
Menimme vaihtamaan vaatteet ja kun tulimme saliin, pisteemme oli jo menneet, mutta saimme tietää että pisteemme olivat nämä: tekninen 3.60, taiteellinen 2.70 ja suoritus 8.56 eli yhteensä 14.86.
Taiteelliset jäivät vähän alhaisiksi pikaisten muutosten jälkeen, mutta sille ei enää voi mitään.
Sijoituimme taas neljänsiksi ja lähdimme kaikki sitten kotiin lepäämään.





















Onnea vielä kaikille mitalisteille ja tsemppiä tuleviin kisoihin!
-Taru

Perjantai 13...

Meidän joukkue on ainakin todistanut kyseisen päivän epäonnen päiväksi. Eilen perjantaina meillä oli viimeiset hionta reenit ennen tän päivän kisoja. Reeneissä Siiri istui jo sivussa nielurisojentulehduksessa ja kovassa kuumeessa. Reenien lopussa kävi vielä pahempi haaveri. Aksu liukastui kun meni kokonaista. Nilkka alkoi heti turpoamaan ja tiedettiin, että huomiset kisat Aksun osalta on vaakalaudalla. Acutassa käynnin jälkeen selvisi nilkan olevan murtunut ja nivelsiteet mennyt. Neljä viikkoa Aksu joutuu olemaan sivussa ja ehkä menee vielä tovi enemmän jos jalka joudutaan leikkaamaan. Isoimmat murheet oli meillä tänä aamuna oli kisasuorituksen kokoonpano. Kuviot tehtiin kuudelle, mutta ei tiedetä vielä monellako voimistelialla minea nähdään tänään matolla. Tavotteeksi tälle päivälle voisi asettaa sen, että elävänä Minea tyttöjä poistuu tänään täältä kahdeksan... Nyt tytöillä alkoi reenaaminen aamun harkkaa varten. Vielä ainakin Minea nähdään kuudella tytöllä matolla. Vaihtopenkiltä Aksu ja Siiri toivottaa tsemppiä ihan kaikille joukkueille tänään. Ja supertsempit omille tytöille, että selvisivät hengissä ja tekisivät koutsit ylpeiksi, vaikka joudutaan menemään vielä kysymysmerkillä olevalla kokoonpanolla. -Siiri

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kisakauden starttaus!


Eilen lauantaina 31.3 meillä siis starttasi kisakausi Ylöjärvellä, Sydän Suomen aluekilpailuissa.
Uudet joukkuetopit


Perjantaina ennen harkkasuoritusta meillä oli noin puolentoista tunnin treenit. Käytiin lenkillä ja hiottiin vähän ohjelman osia ja tehtiin ohjelmasta pätkiä. Myöhemmin sitten suuntasimme nokkamme kohti kisapaikkaa eli Ylöjärven urheilutaloa. Paikan päällä vielä lämpättiin uudelleen, avattiin jalat ja kokeilimme tiettyjä kohtia vielä yhdessä. Siinä kahdeksan maissa vedettiin harkkasuoritus, joka meni kaikkien mielestä ihan hyvin. KJ antoi palautteen, jonka jälkeen korjattiin virheemme, otettiin pieni loppuverkka, ja lähdettiin kaikki uupuneina ja kaikkensa antaneina kotiin.

Vapaaehtosta reeniä
 



Perjantaina Siiri,Sanni ja Henna Hoo kävivät ostamaan meille uudet joukkuetopit, joita ollaankin jo pitkään haluttu!
Sonjan takapiiska


Kisapäivänä saavuttiin kaikki noin kello yhdeksän kisapaikalle. Väsymystä oli heti havaittavissa, koska moni oli nukkunut huonosti kisoja jännittäessä. Alettiin heti tultuamme laittamaan hiuksia, meikkiä ja muuta sellaista.

Kynnet ja pala puvusta
Meikit


Hyvin myös ehdittiin kaikki tehdä, vaikka paniikki iskikin muutaman kerran. Kaikki myös pikaisesti söi jotain pientä, jos vain kerkesi.
 

Hiusten ja meikin oltua valmis, vetästiin puvut päälle ja mentiin kannustaa Ditellaa. Sen jälkeen lähdettiin itse lämppään ja ekat jännityksen tunteet tuli jo mieleen! Venyteltiin, kerrattiin ohjelmaa ja ennen kuin huomattiinkaan niin oli jo meidän vuoro suorittaa. Kaikkia hermostutti, mutta suoritus meni ihan hyvin. Jollain oli pari henkilökohtaista virhetta ja vähäsen tutinaa, mutta kaikki loppujen lopuksi tyytyväisiä suoritukseensa!
Oli aivan mahtava fiilis suorittaessa, ja siihen me pyrittiinkin.
Sijoituttiin neljännelle sijalle pistein 4.40 3.55 8.70 yht. 16.65.




Todella paljon onnea kaikille mitallisteille! Ja reeni-intoa ja tsemppiä vielä muihinkin kisoihin! :)

-Aksu









.