sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Peruskuntokauden jälkeen aloitettiin ohjelmakausi, jolloin nimensä mukaan painotettiin ohjelman pätkien ja kokonaisten harjoittelua. Nyt pari viikkoa sitten meillä alkoi kilpailukausi. Ohjelman harjoittelu on jatkunut tiiviinä.  Reenisalilla on hikoiltu ja harjoiteltu kevään kilpailuohjelmaa. Pikku hiljaa kauden kuluessa se on alkanut jopa näyttämään ohjelmalta! Omien reenien ohella Anun vetämä baletti on jatkunut. Vaikka reenit ovat olleet rankkoja, on meillä ollut myös hauskaa. Uusvanhat tytöt ovat päässeet hyvin mukaan, ja joukkuehenki on pysynyt hyvänä. :)

Ja kun valmentajien silmät välttää...





Tällä kaudella olimme ajoissa pukujemme kanssa. Lähes heti kauden alettua kävimme ompelimossa tilaamassa puvut. Puvut olivat mieleisemme joten pääsimme liimailemaan paljetteja ja strasseja. Muutamia reenejä ennen on ollutkin aikamoinen askartelupaja käynnissä. Kyllä niitä pukuja on myös vapaa-ajalla tullut jonkin verran tehtyä. Osalla puvut ovat jo viimeistä silausta vaille valmiita viikon päästä olevia kisoja varten.





Meidän joukkue on välttynyt hyvin tällä kaudella loukkaantumisilta ja sen kummemilta sairasteluilta. Mitä nyt perus kevätflunssaa on ollut liikkeellä. 

Viikko takaperin lauantaina oli seuramme joukkuevoimistelijoiden kevätnäytös. Kaikki joukkueet olivat mukana. Näytöksessä esitettiin muutama tanssiesitys, ja totta kai  myös tämän kevään kilpailuohjelmat.
Yllätysnumerona yleisölle oli muotinäytös, jossa voimistelijat esittelivät seuran joukkueiden vuosien varrella käytettämiä pukuja. 

Alenan inkkaritanssi

© Quynh Ly


Viikko kauden ensimmäisiin kisoihin. Varmasti jokaista jännittää, mutta perhosia taitaa olla eniten mahassa tauon pitäneillä tytöillä, sillä muutama vuosi on ehtinyt vierähtää siitä, kun he viimeksi matolla voimistelivat vähän isomman yleisön edessä.




Kevättä rinnassa!
Reeni-intoa ja aurinkoista kevättä kaikille! 

-Sanni

2 kommenttia: