Koutsien esiinmarssi

Ketkäs muutkaan kuin koutsit täällä moi!

Kisakauden lähestyessä olemme varmaan ainoita, joilla ei ole sormenpäät liimassa. Onneksi Minean mimmit hoitavat hommansa! Tytöt ovat pitäneet blogia jo jonkin aikaa, joten lienee aika esitellä meidätkin.

Kumpikaan meistä ei ole vielä kauaa kuvioissa pyörinyt. Kajsa hyppäsi valkkutiimiin tammikuussa 2011, kun tytöt jäivät ilman täyspäiväistä valmentajaa/koreografia. Pari ohjelmaa tehtyään Kajsa, tunnetaan yleisemmin nimellä KJ tai Koutsi, turhautui yksinäisyyteen ja pyysi Annan apuun. Tammikuusta 2012 lähtien salilla onkin pauhannut kaksi temperamenttista persoonaa.

Anna, siis minä täällä ruudun takana, olen Hervannan lukiosta valmistuva abiturientti, joka tunnetaan kammottavista lihassarjoista. ;) Olen tällä hetkellä ainoa TKT-valkku, joka ei ole TKT:n kasvatti. Aloitin joukkuevoimistelun TTNV:ssä 3.luokalla, mistä noin vuoden kuluttua siirryin samassa seurassa Unikoihin. Siellä vietin monen monta vuotta, kerran vuoden taukoillen. Oma voimistelu-urani loppui joulukuussa 2010, kun seuran joulujuhlan jälkeen Unikot eivät enää reenanneet yhdessä. Osa jatkoi voimistelua muissa joukkueissa ja toiset, kuten minä, lopettivat. Ennen lopettamistani olin ehtinyt syyskauden valmentamaan TKT:ssa Kajsan ja Helin kanssa nykyistä Ditellaa. Samoissa piireissä olen jatkanut tähän päivään asti ja toivottavasti vielä monen monta kautta. Viime syksynä löysin kuitenkin takaisin kotipesään, kun TTNV:n Daaliat kaipasivat valmentajatiimiin vahvistusta.

Kajsa, eli minä joka hyppäsin Annan paikalle koneen ääreen, olen myöskin Hervannan lukiosta

pois pääsevä kokelas. Olen pyörinyt joukkuevoimistelun parissa koko kuluvan vuosituhannen. Itse voimistelin kesäkuuhun 2009 asti, valmentamisen aloitin puolestaan Ditella-joukkueen parissa tammikuussa 2008. Minean remmiin hyppäsin edellämainitun mukaisesti reilu vuosi sitten. Ja koska valmentajan rooli ei pelkästään itselleni riittänyt, toimin nykyään myös Kisatoverien joukkuevoimisteluvastaavana. Valmentajana on mukavaa toimia, kun valmennustiimeissä pyörivät parhaat ja pitkäaikaisimmat ystävät - vastoinkäymisistä selvitään ja arki on helppoa.

Minean mimmit ovat mukavaa porukkaa, joilla on suurimmaksi osaksi hyvä motivaatio käydä reeneissä. Joukkuehenki näyttäisi paranevan kausi kauelta ja ilo pitänee tytöt harrastuksen parissa. Kuitenkin me valmentajat saamme toisinaan repiä peliverkkareitamme, kun teini-iän myllerrykset valtaavat salin. Jonkinlainen tehopiikki olisi hyvä saada tytöille treenaukseen myös harjoitusten ulkopuolella...

Tällä kaudella on kuitenkin ollut mukavaa huomata ohjelman (ja tyttöjen) kehitys järkyttävstä puurosta suureen tahdonvoimaiseen voimisteluun. Ohjelma ei ole vieläkään kisakunnossa, vaikka lauantaina valtaamme Ylöjärven kisamaton. Kehitystä on kuitenkin vielä luvassa ja ehkä jo ensi kuussa näemme yhä parempaa jumppatsemppiä! Tulevalta lauantailta toivomme yhteinäistä ja ilmaisullista suoritusta sekä maksimaalista yrittämistä.

Rakkaudesta lajiin

Koutsit

Kuvat: Quynh Ly